Etusivu/Ajankohtaista/Finanssialan varautuminen hyvällä tolalla
Julkaistu 09.02.2022
Finanssialan varautuminen hyvällä tolalla
Suomalaiset pankit ja rahoitusalan viranomaiset suoriutuivat hyvin syksyn FATO-harjoituksesta. Harjoituksen tulosten perusteella finanssiala on parantanut varautumistaan erilaisiin uhkiin. Kehittämistä löytyi vielä esimerkiksi yhteistoiminnassa ja viestinnässä.
Finanssialan toimintaharjoituksella (FATO) testattiin syksyllä 2021, kuinka rahoitusalan ja viranomaisten yhteistyö sujuu kriisitilanteissa. Harjoitukseen osallistuivat Huoltovarmuusorganisaation (HVO) Rahoitusalan poolin jäsenet: valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, Finanssivalvonta, Rahoitusvakausvirasto ja huoltovarmuuskriittiset rahoituslaitokset, eli käytännössä kaikki suomalaiset pankit. Yhteensä osallistuneita organisaatioita oli 22.
Pankkitoimintaan kohdistuvia uhkia ovat esimerkiksi erilaiset kyberhyökkäykset tai taloudelliset kriisit. Pankit ovat muun muassa maksuliikenteen hoidon takia keskeisiä koko yhteiskunnan toiminnan kannalta, ja niiden varautumista kriiseihin tulee alati vahvistaa. FATO-harjoituksen järjestäjät loivat erilaisia skenaarioita ja niihin liittyviä kysymyksiä. Harjoittelijat sitten vastasivat, miten toimisivat kussakin tilanteessa.
”Päähavainto oli, että pankit ja viranomaiset ovat kehittäneet ja parantaneet varautumistaan erilaisiin uhkiin – alan jargonilla parantaneet kyberkypsyyttään – vuoden 2015 vastavasta harjoituksesta”, kertoo harjoitusta koordinoiva Rahoitusalan poolin sihteeri, Finanssiala ry:n johtaja Niko Saxholm.
Maailmaa kohta kaksi vuotta piinanneella koronapandemialla on ollut positiivinen vaikutus finanssitoimijoiden varautumiseen. Saxholmin mukaan vastauksista voi päätellä, että pandemia ja siihen varautuminen on tuonut useita parannuksia myös muuhun varautumiseen. Parannukset liittyvät esimerkiksi etätyöskentelyyn tai siinä hyödynnettävään teknologiaan.
”FATO-harjoitus on tärkeä osa pankkien ja viranomaisten varautumista. Se on foorumi, jossa pankit pääsevät yhdessä viranomaisten kanssa keskustelemaan ja kehittämään varautumistaan: mikä yhteistyössä toimii ja missä on kehitettävää”, toteaa varautumispäällikkö Tehi Palletvuori Huoltovarmuuskeskuksesta
Harjoitukseen osallistuneet pankit ja viranomaiset saavat järjestäjien loppuyhteenvedossa kritiikkiä lyhytkestoisiin häiriöihin varautumisesta uusien uhkakuvien edessä. Myös kriisiviestintään liittyvissä kysymyksissä korostui osapuolten välisen yhteistyön merkitys ja tarve.
”Pankit ovat varautuneet erilaisiin uhkiin niin pitkään, ettei tällaisissa harjoituksissa oikeastaan koskaan löydy mitään yllättävää suurta kehityskohdetta. Viranomaisten ja pankkien yhteistoiminnassa sekä tilannekuvasta viestimisessä on aina parannettavaa”, Saxholm toteaa.
Kun harjoituksen vastaukset on nyt analysoitu, seuraavaksi niiden pohjalta arvioidaan kehityskohteita, joita työstetään huoltovarmuusorganisaatiossa.
Finanssisektorin ja viranomaisten harjoittelu ei suinkaan pääty FATO-harjoitukseen, vaan tulevaisuudessa vastaavan kaltaisia harjoituksia on tarkoitus pitää säännöllisesti. Finanssiala on mukana myös helmikuussa alkavassa TIETO22-harjoituksessa, jossa harjoitellaan kyberuhkiin varautumista laajasti muiden toimialojen sekä viranomaisten kanssa.