Etusivu/Tietoa huoltovarmuudesta/Huoltovarmuuden historiaa
Huoltovarmuuden historiaa
Huoltovarmuuden juuret Suomessa ulottuvat yli sadan vuoden taakse 1900-luvun alkuun. Huoltovarmuus elää ajassa ja kehittyy muuttuvan maailman mukana. 2000-luvulla huoltovarmuus on materiaalisen varautumisen lisäksi myös kriisinkestävyyden parantamista ja jatkuvuuden hallintaa, jota tehdään tänäänkin yhdessä yritysmaailman, julkisen ja kolmannen sektorin kanssa.
2000-luku
Huoltovarmuuden murroskausi. Tavoitteita ajantasaistetaan yhteiskunnan muutosten ja turvallisuustarpeiden mukaisiksi.
1990-luku
Huoltovarmuuskeskus perustetaan: varautumistoimien keskitetty koordinointi, edistäminen ja toimeenpano. Valmius- ja puolustuslait korvaavat ns. säännöstely- ja sotatilalait. Kansainvälinen yhteistyö osaksi toimintaa.
1980-luku
Huoltovarmuuden tavoitteet määritellään. Kriittisimpiin yrityksiin valmiuspäällikkö ja valmiussuunnittelua tehostetaan.
1970-luku
Energiakriisi tuo näkyviin kansainvälisten kriisien ja riippuvuuksien vaikutukset. Perushuoltotaso määritellään uudelleen. Ministeriöihin valmiuspäälliköt.
1960-luku
Lainsäädäntö varautumiselle vakiintuu. Organisaatiota ja toimintaa kehitetään.
1950-luku
Puolustustaloudellinen suunnittelukunta aloittaa. Suunnitelmallinen teollistaminen käynnistyy, osin puolustustaloudellisin painotuksin.
1946-1950
Sotakorvauksien toimitukset luovat edellytyksiä ja markkinoita teollisuudelle.
1940-1945
Sota-aikana turvataan puolustus- ja siviilitarpeet. Talouselämää ohjataan, säännöstely laajaa.
1930-luku
Varautumissuunnitelmia tehdään, mutta poliittiset erimielisyydet estävät toimeenpanon.
1920-luku
Taloudellista puolustusvalmiutta pyritään edistämään.
1910-luku
Ensimmäinen maailmansota aiheutti huoltokriisin, joka käynnisti tarpeen varautua.