Etusivu/Ajankohtaista/Pohjois-Suomessa harjoitellaan alueellisen sähkönjakelun häiriön varalta
Julkaistu 24.09.2024
Pohjois-Suomessa harjoitellaan alueellisen sähkönjakelun häiriön varalta
Pohjois-Suomessa harjoitellaan 24. syyskuuta 2024 alueellisten sähkökatkojen varalta. Huoltovarmuuskeskuksen ja energiahuollon Pohjois-Suomen aluetoimikunnan järjestämään POIKKI24-harjoitukseen osallistuu useita kymmeniä alueen yrityksiä ja kuntia.
”Koko yhteiskunta on hyvin riippuvainen häiriöttömästä sähkön saannista. Laaja katkos saattaisikin aiheuttaa runsaasti harmia sekä yrityksille että kotitalouksille. Harjoittelu auttaa ehkäisemään katkoja ja minimoimaan niiden aiheuttamat vahingot sekä toipumaan niistä nopeammin”, sanoo NEVE:n verkkojohtaja ja aluetoimikunnan puheenjohtaja Joni Hemmilä.
POIKKI24-harjoitukseen osallistuu Pohjois-Suomen alueella merkittävä määrä energia-alan toimijoita kuten sähköverkkoyhtiöitä ja energian tuottajia ja lisäksi vesihuoltoa, lämmönjakelijoita, kuntia sekä hyvinvointialueita ja viranomaisia. Tavoitteena on tukea varautumista ja yhteistoimintaa vakavissa häiriötilanteissa.
Harjoituksessa osallistujat ratkovat kuvitteellista sähkönjakelun häiriötilannetta. Harjoituksen edetessä he joutuvat pohtimaan, miten laajoja katkoja kuviteltu häiriötilanne aiheuttaa, kenelle sähköä riittää ja kenelle ei ja kuinka sähköjen palautus lopulta etenee.
”Moni toimija varautuu kyllä tahollaan, mutta yhdessä harjoitellessa tulee huomioitua myös yhteispeli ja tiedon jakaminen muiden alueen toimijoiden kanssa. Aina harjoitellessa löytyy varautumissuunnitelmista myös heikkoja kohtia, joita voidaan harjoittelun perusteella tarkentaa”, kuvaa valmiussuunnittelija Harri Pelkonen Rovaniemen kaupungilta.
Harjoituksen on suunnitellut ja sen toteutusta valvoo Huoltovarmuuskeskuksen asettama, Huoltovarmuusorganisaation alainen energiahuollon Pohjois-Suomen aluetoimikunta. Aluetoimikuntien tavoitteena on parantaa energiayhtiöiden varautumista ja jatkuvuudenhallintaa, ylläpitää tilannetietoisuutta alueella sekä kehittää yhteistoimintaa muiden yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten toimijoiden kanssa.
Lisätietoja: Varautumisasiantuntija Paavo Tertsunen, energiahuollon aluetoiminnan yhteyshenkilö, p. 029 505 1090